Siinäkö se oli?

Hartaasti odotettu yösyötöstä luopuminen olikin melko kivuton operaatio. Tässä on oikeastaan melko petetty olo. Se mitä etukäteen tuli lueskeltua netistä ja mahtavasta Unihiekkaa etsimässä -opuksesta, sai tämän isän odottamaan kolmesta päivästä viikkoon kestävää yöllistä hevikonserttien sarjaa. Operaation aloitusta tuli vitkuteltua aina hiihtolomaan saakka, jotta pitkäksikin vääntyneestä taistelusta voitaisiin vielä selvitä ennen E:n töiden alkua. Homma menikin pelottavan kivuttomasti.

Aikaisemmassa postauksessa pohdiskelin vielä sitä, että miten me tuon yön kanssa etenisimme. Lopulta päädyttiin vain sellaiseen ratkaisuun, että herran herättyä kokeillaan ensin laittaa tuttia suuhun ja mies takaisin kunnolliseen asentoon. Jos se ei lopulta auta, niin tarkoitus oli nostella poitsu syliin, kunnes hän rauhottuisi. Sitten vain takaisin sänkyyn. Muistelen lukeneeni jostakin, että tarkoitus olisi laskea vauva nukkumaan heti kuin hän vain rauhoittuu. Meillä kuitenkin mentiin hieman rennommalla otteella eli ei pidetty sen suhteen niin tarkkaa väliä. Muutenkin toisen yrittäessä nukkua oli parempi viedä huutava lapsi viereiseen huoneeseen rauhoittumaan.

Ensimmäinen yö olikin ennakko-odotuksien mukaista menoa. Yötä alustettiin ensin parilla pienellä heräämisellä, kunnes siinä joskus kolmen jäljestä yöllä tuo heräily alkoi kiihtymään. Neljältä tutit ja asennonkohentelut ei enää tuottanut iloa, vaan poika alkoi jo huudella tarjoilun perään. Ensin E aloitti urakkansa. Itse yritin saada unta kaaliin, vaikka homma oli melko turhaa. Oon aina ollut jotenkin herkkä heräämään pojan ääntelyihin, vaikka aikanaan olen muun muassa nukkunut tyytyväisenä aamuun saakka astiakaapin romahtaessa viereisessä huoneessa. No, kovaääninen itku ei juuri helpottanut asiaa. Sitten oma vuoro. Yllättävän rankkaahan se on, kun poika parahtaa itkuun sillä siunaaman sekunnilla, kun yrität hänet laskea. Tulin yön aikana pumpanneeksi häntä petiin ja ylös noin 20 kertaa. Vajaan tunnin jälkeen aloin katsoa kelloa ja parin tunnin päässä odottavaa herätystä. Vauva tässä kohtaa äidille, jolta irtosi jo pari äkäistä saatesanaakin. Onneksi vahdinvaihto jäi viimeiseksi poitsun nukahtaessa melko pian. Kaiken kaikkiaan pahimmassa urakassa taisi kulua 2,5 tuntia.

Toinen yö olikin sitten yllätys, sillä poika taisi kiskaista yhdellä lyhyellä herätyksellä koko yön. Kolmantena yönä piti vaihtaa kuuden maissa vaippa, mutta siinä kaikki. Pelottavan helppoa, mutta myös huojentavaa. Herra tuntuu nukkuvan yönsä jotenkin paremmin ja aamupalallakin kohtaa kuulemma kiukkuisen päänkääntäjän sijasta hyvällä ruokahalulla varustetun ilopillerin. Jos tän olisi tajunnut näin sujuvaksi operaatioksi, niin homma olisi kyllä tapahtunut jo aikaa sitten. Siltikin tässä on päällä se pelko, että poitsu päättää vielä yllättää.