Otsikon mukaisesti tänään tuli vietettyä hieman erilainen tiistai. Mää oon aina ollut hirveän huono lähtemään kyläilemään. Jotenkin aina tekis mieli lähteä, mutta kun ei vain saa järjestettyä. Asia erikseen ovat ne tilaisuudet, josta ei luultavasti tunne ketään entuudestaan. No, vaimo on jo viime aikoina patistellut, että poitsun olisi hyvä nähdä muitakin lapsia. Sain viimein otettua itseäni sen verran niskasta kiinni, että heti aamutoimien jälkeen vaunujen nokka osoitti kohti MLL:n paikallista perhekerhoa. Ja täytyy myöntää, että kokemus oli melko positiivinen. Meno oli melko rentoa, paikan tavat selviteltiin kättelyssä ja en ollut edes ainoa mies. Hauskaa oli se, että kaikki kyselivät pojan nimeä ja esittelivät sitten omat lapsena, mutta missään vaiheessa en tainnut kuulla aikuisten nimiä. Ehkäpä siellä saa tyytyä olemaan vain iskänä.
Toisenlainen aktiviteetti olikin sitten koko perheen hiihtoretki. Kymmenkuukautinen reppana ei sentään vielä omista suksia, vaikka eikös se viimeistään nyt pitäisi aloittaa, jos pojasta haluaa huippuhiihtäjän. Eli ei muuta kuin poika Ergoon ja menoksi. Kilometrit ei päätä huimanneet, mutta mukavaa kuntoilua siinä sentään sai. Poitsuakaan meno ei haitannut, sillä ensimmäinen kierros hihkuttiin ja toinen kiskottiinkin jo sikeitä. Valitettavasti isän jalkoja ja käsiä alkoi tässä kohtaa 9 kilon lisäpaino sen verran hidastamaan, että lisäkierroksia ei enää tullut sauvottua.
 |
| Tämän talven hitti himohiihtäjille: lisäpaino. |
Huomenna pitääkin jo kiirehtiä pikkuveljen kanssa Pirkkahalliin Rekrymessuille. Pikkuveljen on tarkoitus katsella työpaikkaa, mutta itse mietin vielä, että jaksanko printata edes CV:tä pihalle. Ehkä menen vain haistelemaan, että olisiko jokin työ itseä kiinnostavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti