Joku on vaihtanut poitsun aamupuuron mökömökö -muroihin ja välipalan ärripurri -karkkeihin. Sen verran tässä on tullut kuunneltua väninää viimeisen puolentoista viikon aikana. Jokin muutos iski tuossa samoihin aikoihin, kun poika oppi ryömimään. Aluksi tulikin epäiltyä, että kaksi alhaalla sojottavaa maitohammasta saisi pikkuhiljaa lisää ystäviä. Sen verran poitsu on saihaillut sormellaan yläpuolen ikeniä. Edelleen herralta irtoaa ylähampaaton hymy, joten joko hän ottaa tämän oikein hitaamman kautta tai sitten tässä on jokin toinen ongelma.
Poitsu on ollut aina kieltämättä melko helppohoitoinen tapaus. Päivällä hänet voi jättää lattialle istumaan ja antaa lelun pieniin kätösiin. Tässä vaiheessa saattoi nopeasti käydä vessassa tai laittaa pesukoneen pyörimään. Totuudellisempaa lienee sanoa, että istua koneella ja selailla nettiä. Lattiantasosta on kuitenkin alkanut kuulua entistä enemmän äkäistä vastalausetta. Mikäli mitään ei kuulu, niin poitsu on todennäköisesti pistorasian tai sähköjohdon äärellä. Mikä niissäkin kiinnostaa?
Ilmeisesti ryömimään lähtö herätti palavan menovimman. Energiaa tuli toiseen potenssiin ja samalla se paikallaan puuhailu tuntuu olevan vaikeampaa. Syöttötuolissa pyöritään kuin hyrrä ja sitten huudetaan kurkku suorana ruokaa. Isi miettii vakavana, että mihin kohtaan takaraivoa se lusikka pitää lykätä, jotta ravinteet imeytyisivät. Vai pitäisikö sitä rynniä joka lusikan jälkeen aina pyödän toiselle puolen?
Ei se ryömintäkään aina onnistu menovimmaa lievittämään. Jossakin kohtaa miekkonen heittäytyy mahalleen, nostaa raajat ilmaan ja aloittaa sätkypotkuväninän. Homma sujuu, kun pääsee takaisin istuma-asentoon. Itsekin tämä onnistuisi, mutta jaksaa silti odottaa nostajaa. Hän on tehnyt samaa jo pidempään nukkumaan mennessä. Sängyssä flipataan heti kuin mahdollista mahalleen ja sireeni päälle. Välillä pitää olla useampaankin kertaan kääntämässä. Ilmeisesti huomion hakemistahan tämä on.
Ruokailua lukuunottamatta väninään on ollut yksinkertainen lääke. Jatkuva yhteinen tekeminen. Pihalle vaunulenkille, poitsu syliin ja kissoja katselemaan tai sitten vain leikitään sinkoa. Tämä siis tarkoittaa, että poikaa käsistä kiinni ja jalat oikean olan yli. Sitten vain tähdätään jä räiskitään menemään ääniefektien kera. Jotain hyötyä siis armeijastakin. Kohta varmaankin pidetään sulkeisia takapihalla. Jatkuva aktiivipuuhailu on kuitenkin melko raskasta, eikä kotihommatkaan oikein aina edisty. Ei tässä kuitenkaan ole maailma kaatumassa, mutta pitäähän sitä isänkin jostain vänistä :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti