Mun lauantaivuoron päätyttyä me heivattiin auto täyteen tavaraa ja käännettiin nokka kohti vanhempieni kotia (En pysty kutsumaan sitä vielä mummolaksi, koska en miellä äitiänikään mummoksi). Yökyläily tuli soviteltua tähän viikonloppuun isäukon synttäreiden vuoksi, joita sitten sunnuntaina juhlistettiin lounaan merkeissä.
Pikkumies oli onnensa kukkuloilla, kun leikittäjiä ja sylejä riitti. Ja sukulaisista oli puolestaan mukava nähdä poitsuakin. On todella mahtavaa, että vaikka välimatkaa isovanhempiin onkin, niin he ovat alusta saakka olleet aktiivisesti auttamassa ja kyläilemässä. Omat vanhempani asuvat miltein naapurikunnassa reippaan 50 kilsan päässä, joten heille on mahdollista tulla käymään useamminkin. E:n porukoilla matkaa onkin miltein 300 kilometriä, mutta he eivät ole antaneet sen hirveästi estää. He nimittäin ovat saattaneet ajella tähän ihan päiväseltäänkin, mutta käyvät myös silloin tällöin viikonloppua viettämässä. Ja onneksi ovat vielä mukavia tapauksia, jottei minunkaan tarvitse olla kirjoittamassa kauhutarinoita anopistani.
Kummankin vanhemmat ovat luvanneet tarvittaessa tulla katsomaan poitsua, jos vaikka haluamme viettää vapaa-aikaa keskenämme. Apua on ollut saatavilla esimerkiksi juhlien järjestämisessä. Lisäksi kaikki neljä viettävät mielellään aikaa pojan kanssa, mikä ei aina ilmeisestikään ole itsestään selvyys. Poitsu saa olla onnekas, kun hänellä on niin mahtavia isovanhempia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti