Niinhän siinä kävi, että poitsun ei kauaa tarvinnut yksin sairastaa. Isi aloitti norjan puhumisen pöntön kanssa perjantaina iltapäivällä. Siinä samalla iski kaksi melkoisen pitkää tuntia, kun ololtani en juuri tohtinut olla edes pystyssä päin. Tuskanhiki virtasi vuolaana, mutta ei siinä auttanut kuin yrittää pitää kaveri tyytyväisenä. Kaikki kunnia yh-perheisiin, sillä itse olin onnellinen voidessani ojentaa ripulia vääntävän kakaran paremmalle puoliskolle.
Viikonloppuna tuli makoiltua oikein urakalla. Välillä nukuttiin patjalla meidän väliaikaismakuuhuoneessa, jonka mielessäni nimesin jonkin sortin vankilaksi kahden äijän jakaessa pienen huoneen, kaksi patjaa ja nurkassa lojuvan vadin. Välillä puolestaan oltiin poikittain television ääressä. Ehkä kevään komein viikonloppu tuli vietettyä mukavasti sisätiloissa. Koska varsinkin E:llä alkoi kuitenkin olla pakottava tarve päästä pois neljän seinän sisältä ja miehityskin todettiin jo melko terveeksi sunnuntaina, hyödynnettiin kaunista säätä käymällä Ikeassa. En tiedä miksi taas suostuin, mutta tulipahan käytyä.
Nyt onkin jo maanantai. Ruoka maittaa jälleen sekä itselleni että pikkuiselle. Jälkimmäisellä oli jo viikonlopun aikana jonkin verran saatu maitoa alas asti, mutta mikään kiinteä ei tuntunut pysyvän. Vettä kaveri onneksi joi ahkeraan koko sairastelunsa ajan. Apteekin erikoistuotteet vatsataudin varalle eivät puolestaan menneet alas ilman lääkeruiskun ja vanhempien opastusta, eivätkä ne siellä tuntuneet pitkään pysyneenkään. Tänään kiinteät ovat lopulta onneksi uponneet ja pysyneet.
Vielä on kuitenkin pieni tilanne päällä. Ripuli lentää edelleen sen tuhannen sopulin voimalla, jota pieni pahainen vaippa ei tunnu millään pysäyttävän. Kakkaa on ollut jälleen pitkin selkiä, reisiä, lattioita ja seiniä. Myös unirytmi on päässyt jälleen leppoisasti katoamaan. Jostain syystä herra ei ole nukkunut tänään muuta kuin pienen pienen torkahduksen, mutta jaksaa silti keikkua valveilla vielä tähän aikaan. Ehkä se tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti