Persus ylös penkistä!

Säännöllinen liikunta on helppoa niin kauan kuin se on säännöllistä. Itse olen aina pitänyt lenkkeilystä ja parhaimmillaan sitä tuleekin tehtyä sen 3-4 kertaa viikossa. Lisäksi aina silloin tällöin tulee käytyä pelailemassa sählyäkin. Yleensä tuota säännöllisyyttä kestää kuitenkin sen pari kuukautta. Sitten iskee flunssa, jalkasärky, motivaation lopahtaminen tai jokin muu syy, jonka takia urheilu jää useamman päivän tauolle. Nää tauot tuppaa aina venähtämään.

Tälläset tarttis taas kiskasta jalkaan. (Ei omat, kuva netin syövereistä)

Koti-isänä pyöriessä homma sujuu oikestaan kahden asian mennessä hyvin. Öisin saa edes jokseenkin riittävästi unta ja välillä saa oleilla itsekseenkin. Ensimmäiseen asiaan hölkkääminen ei juuri tuo apua, mutta jälkimmäiseen kyllä. Parasta koko touhussa onkin, että saa olla omissa ajatuksissaan ja kuunnella musiikkia/podcasteja kuulokkeiden lävitse. Ja samalla kuntokin siinä sitten kohoaa.

Hyvistä puolista huolimatta motivaation puute on päässyt aika ajoin iskemään. Lenkkeily on sujunut parhaimmillaan silloin, kun mulla on ollut jonkinnäköinen tavoite, johon tähdätä. Aikaisempien vuosien aikana onkin tullut muutama puolimaraton taitettua. Ajat ei oo ollu niin mairittelevia, mutta niitä ennen on aina jaksanut lähteä lenkille. Myös niinä huonompina päivinä.

Jotta pääsisin taas juoksun makuun, aloitin viime torstaina pienen haasteen. Tarkoituksenani olisi rikkoa 250 kilometriä juosten/hiihtäen toukokuun loppuun mennessä. Mahdolliset sählyt lasken tässä viideksi kilometriksi. Noin isona lukuna se näytti aluksi pahalta, mutta pienen Excel-taulukon väännön jälkeen sain päivän tavoitteeksi n. 3,5km, mikä olisi noin 7 kilsan lenkki parin päivän välein.

Eli ei muuta kuin lenkkarit jalkaan ja menoksi.