Eilen oli melko juhlava päivä, kun perhekerhossa järjestettiin valokuvaus. E jaksoi jo pari viikkoa muistutella, että mun pitää valita ehdottomasti oikeat vaatteet ja pikkukaverin naama pitää muistaa puunata tarkasti. En oo kummastakaan ollut aina niin kauhean tarkka ja esimerkiksi suosikkiasusteena heitän herralle yleensä harmaan hupparin. No, tästä muistuttelusta johtuen sanoin ihan suoraan, että kato vaatteet illalla valmiiksi. Näinpä aamulla poikaa odottivat Leviksen farkut ynnä ruudullinen kauluspaita.
Aamulla pirteän kiireessä itse ylös ja sitten poika ylös. Puurot naamariin ja poikaa pukemaan. Ilmeisesti poitsu alkoi aavistella aamussa jotain erikoista. Pukeminen nimittäin oli normaalia haastavampaa rimpuilevan muksun potkiessa eroon sukkahousuista ja jumittaessaan sopivasti kyynärpäätään, jotta kauluspaidan hiha ei vain missään nimessä menisi kohdilleen. Lopulta hankin itselleni taisteluvoiton ja siirryn alakertaan sullomaan poikaa haalariin. Koska tämä homma meni niin kivuttomasti, ajattelin saavuttaneeni ensimmäisen voiton myötä mukavan henkisen niskalenkin. Menin kuitenkin taktiseen ansaan kakan lemun pamahtaessa juuri rattaisiin asettamani pojan suunnalta. Ei muuta kuin kuorinta, huuhtelu ja uusi taisto.
Kuvaukseen päästiinkin melkein rokkistaratyyliin eli melkein myöhässä. Oliko siinä onneksi vielä yksi tai kaksi kuvattavaa ennen meitä. Ilmeisesti poika oli rimpuilunsa aikana luullut meidän menevän sinne kivan neuvolantädin ja ison neulan luokse, sillä itse kuvaustilanteessa herra nauraa hihitteli kameramiehen suuntaan kuin julkkikset punaisella matolla. Koko tapahtumaan meni varmaan noin 2 minuuttia. Tän päälle lävästiin vielä kauhean hauska ryhmäkuva lapsista ja vanhemmista. Taisin itse siinä miettiä, että mitähän miekin tässä mutsilauman keskellä teen, kun en osaa edes nimetä yhtäkään vanhemmista. En kyllä muista puolienkaan lapsien nimiä, joten hyvin menee siltäkin kantilta.
Asiasta seitsemänteentoista. Tässä 1v synttäreiden jälkeen puhuttiin E:n kanssa, että olisi aika opettaa poikaa syömään ihan ite. Laiskuus on tosin hieman iskenyt eikä homma ole liiemmin mun osaltani edistynyt. Nyt viime päivinä oon kuitenkin yrittänyt antaa syöttötuolissa nököttävälle rääpäleelle valmiiksi ruoalla täytettävää lusikkaa, joka on jopa joskus päätynyt suuhun saakka. Tää on samalla ollut oikeastaan ainoa tapa saada poitsu syömään muutakin kuin täysin sileäksi muussattuja mausteettomia ruokia. Ollaan ehkä vähän turhan pitkään syötelty niitä 5kk pilttejä, kun 8kk:n metallinmakuiset moskat (isän mielipide) eivät koskaan alkaneet upota. 1v pilttien kanssa ongelma on hiukkasen samaa tasoa kuin myös itse tehdyn ruuan kanssa. Tai omat tekeleet kyllä käyvät, jos niissä on todella minimaalisesti mausteita. Esimerkiksi bataatti-porkkanasose paistetun jauhelihan kanssa toimii.
Samalla lusikoinnin kanssa ollaan yritetty, että poika alkais juomaan nokkamukista ihan oma-aloitteisesti. Kaveri kyllä juo ihan lasista sekä nokkamukista, jos joku aikuinen kaataa sitä hänelle. Itsekseen hän lähinnä saa nokan suuhun, mutta ei millään suostu kallistamaan sitä tarpeeksi. Internetin syövereiden neuvojen ansiosta ajateltiin, että kokeillaampa antaa yhtä mukia kylpyleluksi. Saa nähdä tuottaako tuo tulosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti