On se vaan niin hauskaa, kun tässä pitkin kevättä koettaa opettaa pojalleen kaikenlaista miltein tuloksetta, mutta isovanhemmat tarvitsee siihen vain hetken. Mikä lie maaginen tatsi heillä onkaan? Löytyisikö jostakin tutkimusta, että mummin ja papan kanssa aikaa viettäneet lapset olisivat keskivertoa välkympiä tai oppineempia.
Joku aika takaperin E:n vanhemmat olivat kylässä ja hänen isänsä poitsua sylissä pitäessään osoitteli kauluspaitansa nappia ja hoki tätä ääneen. Kyseisen viikonlopun jälkeen herra osasikin jo äännellä jotain "ppi":n tyyppistä perässä toistaen. Seuraavalla vierailulla sylissä osoiteltiinkin kattovalaisinta ja eikös poika nyt tuijota kattoa "mppua" hokien. Samalla ilmeisti repertuaariin saattoi ilmestyä myös pappa, mutta tämä vaati vielä yhden vierailun mun sukulaisten luokse, jossa oma isäni ja vaarini hokivat varmaan pappaa koko iltapäivän. Nyt herra sitten osoittelee myös minua hokien "appaa". Koska ei olla ruotsinkielisiä, niin en ole ollut ihan hirvittävän iloinen tästä nimittelystä.
Toinen hauska ominaisuus syntyi vanhempieni viime sunnuntaisesta vierailusta. Oon yrittäny saada poitsua vilkuttamaan tuloksetta viimeset 1½kk, mutta kaveri ei oo tuntunut hiffaavan koko asiaa sitten pätkääkään. Nyt vanhempieni lähtiessä he vilkuttelivat hyvästiksi myös poitsun suuntaan, joka päättikin tavan olevan molemminpuoleinen. Nyt meillä on sitten takaisin morjesteleva pieni veijari.
Ei tässä kai auta kuin viedä lapsi viikoksi isovanhempien huomaan. Takaisin tulee varmaankin omin jaloin kävelevä, 3 eri kieltä puhuva, itsekokkaava ja vaippakuiva kaveri. Hiphei!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti