Hole in one!

Isi on tänään onnellinen ja mistä syystä. Ei, Suomi ei pelannut tänään, vaan näin tänään kasan kakkaa. Ja syy juhlaan oli, että tuo pökäle nökötti sinisen potan pohjaa koristamassa. Minä miltein tanssin ja miksen olisi tanssinut. Ketään ei ollut näkemässä(tanssia) ja poika on vielä liian nuori saamaan traumoja.

Mistä on kyse? Aloiteltiin pottailu tuossa muutama päivä sitten. Ajateltiin, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Onpahan aikaa harjoitella hoitopaikkaa varten. Homman juoni meni jotenkin niin, että operaatiota ruoka suuhun seuraa operaatio tatti potalla. Muutaman kerran tuli istuskeltua turhaankin, mutta yllätykseksi heti toisella kertaa saatiin pissat pottaan ja nyt kakkojen jälkeen touhu on tuntunut sujuvan. Hauska, että jokin asia tuntuu onnistuvan näinkin helposti.

Toinenkin iloinen asia osuu tälle samalle päivälle. Nokkamukitaistelusta luovuttiin jo aikaa sitten ja poika on saanut nauttia maitonsa suomalaiselle arvolle sopivasti snapsilasista, jossa Koskenkorvan logo vielä kiiltelee kyljessä. Kotona se on ollut hyväksi havaittu lasi, sillä se on sopinut tuollaisen pienen kaverin suuhun. Missään perhekerhossa sitä ei sentään kehtaa käyttää, ainakaan veden juottamiseen. Muutta se varsinainen ilon aihe oli se, että päätettiin E:n kanssa hankkia pillimuki, josta poitsu innoissan tuntui maitoaan litkivän. Jee!

Annahan, kun isovanhemmat opettaa!

On se vaan niin hauskaa, kun tässä pitkin kevättä koettaa opettaa pojalleen kaikenlaista miltein tuloksetta, mutta isovanhemmat tarvitsee siihen vain hetken. Mikä lie maaginen tatsi heillä onkaan? Löytyisikö jostakin tutkimusta, että mummin ja papan kanssa aikaa viettäneet lapset olisivat keskivertoa välkympiä tai oppineempia.

Joku aika takaperin E:n vanhemmat olivat kylässä ja hänen isänsä poitsua sylissä pitäessään osoitteli kauluspaitansa nappia ja hoki tätä ääneen. Kyseisen viikonlopun jälkeen herra osasikin jo äännellä jotain "ppi":n tyyppistä perässä toistaen. Seuraavalla vierailulla sylissä osoiteltiinkin kattovalaisinta ja eikös poika nyt tuijota kattoa "mppua" hokien. Samalla ilmeisti repertuaariin saattoi ilmestyä myös pappa, mutta tämä vaati vielä yhden vierailun mun sukulaisten luokse, jossa oma isäni ja vaarini hokivat varmaan pappaa koko iltapäivän. Nyt herra sitten osoittelee myös minua hokien "appaa". Koska ei olla ruotsinkielisiä, niin en ole ollut ihan hirvittävän iloinen tästä nimittelystä.

Toinen hauska ominaisuus syntyi vanhempieni viime sunnuntaisesta vierailusta. Oon yrittäny saada poitsua vilkuttamaan tuloksetta viimeset 1½kk, mutta kaveri ei oo tuntunut hiffaavan koko asiaa sitten pätkääkään. Nyt vanhempieni lähtiessä he vilkuttelivat hyvästiksi myös poitsun suuntaan, joka päättikin tavan olevan molemminpuoleinen. Nyt meillä on sitten takaisin morjesteleva pieni veijari.

Ei tässä kai auta kuin viedä lapsi viikoksi isovanhempien huomaan. Takaisin tulee varmaankin omin jaloin kävelevä, 3 eri kieltä puhuva, itsekokkaava ja vaippakuiva kaveri. Hiphei!

Päivittelyä

On näimmä jäänyt bloggailu vähäksi aikaa. En vain ole jaksanut avata Bloggeria. En oikein ole keksinyt mistä kirjottaisi, kun touhu on lähinnä pyörinyt paikallaan. Ei oikein uutta suuntaan eikä toiseen. Ajattelin uuden kuukauden kunniaksi päivitellä, että mitä tällä hetkellä kuuluu eri asioiden suhteen:

Poitsun unet on ollut vihdoin ennallaan. Tai siis, että kaveri simahtelee ennen yhtätoista ja aamulla noustaan yhdeksän maissa. Iltavirkku minä ja vaimoni nautitaan tästä rytmistä, kaiken maailman ohjeistuksista huolimatta, niin pitkään kuin mahdollista. Loppukesästä pitääkin sitten ihan oikeasti opetella nukahtamaan ennen kahtatoista...

Nokkamukeilu on ollut melko toivotonta. Kaveri kiskoo kyllä omatoimisesti vettä kannesta ja tuttipullon korkista, mutta mukin kanssa homma on ollut toista sorttia. Nuo avonaisest kipot, kun valitettavasti vielä lentelevät lattioille, joten ihan pelkkää lasia ei vielä viitsisi antaa. Jäljellä olisi oikeastaan pehmeänokkainen muki tai siis sellainen lähellä tuttipulloa oleva tapaus. Ongelma on vaan se, että poitsu ei tunnu tajuavan edes tuttipullon kohdalla, että sitä pitäisi kallistaa tarpeeksi. Suuttuu tai antaa periksi kun sitä yrittää nostaa hänen käsissään. Onneksi sentään jotain on tapahtunut, sillä korvikkeesta on siirrytty kokonaan perusmaitoon.

Ruokailussa mennään myöskin samassa linjassa kuin aloittaessa. Kyllä se lusikka joskus suuhun löytää, kun sen vain ensin hänelle täyttää ja antaa käteen. Jos ruoan vie lähelle, niin lusikka tippuu kädestä ja hän vain rupeaa levittämään käsiään käyttäen ruokaa pitkin pöytää. Suuhun se tuntuu menevän vasta, kun se on hautunut puoli päivää ruokalapun taskussa. Edistystä on tullut sentään sen verran, että herra osaa eksyytyä toistuvasti buffettiin eli kissojen ruoka-astioille. On ainakin kerran ehtinyt lykkäämään raksun suuhunsa saakka.

Liikkumisessa mennään edelleen konttaus/noustaan tukea vasten seisomaan -osastolla. Rappusia mennään jo vinhasti ylöspäin ja pihallakin on tullut lumen sulettua myörittyä.

Isän liikkumisessa mennään edes jossakin vaiheessa. Aikaisemmin aloittamani 250km haaste toukokuun loppuun mennessä on nyt noin 115 km tietämillä, joten olen noin 20-25km tavoitteesta jäljessä. Tässä on ollut sen verran flunssaa/menoja, että lenkille ei ole vain tullut lähdettyä. Ja koska siellä ei oikein tule käytyä, niin pituuksiakaan ei oikein viitsi kasvattaa. Taitaa jäädä tavoite saavuttamatta, mutta koetetaan nyt ainakin juoksennella. Lumien sulettua on mahtavaa päästä taas metsikköihin juoksemaan. Vaikka Tampereen lähes keskustassa asuukin, niin juoksemalla pääsee tutustumaan melko yllättäviinkin paikkoihin.